Olen kokenut uupumisen ja noussut siitä jo kuuden vuoden ajan hiljalleen. Toipuminen on pitkä prosessi ja se vaatii päättäväisyyttä uupuneelta itseltään todella paljon. Opitut tavat, jotka johtavat uupumukseen ovat opittu jo varhain, ihan jo lapsuudesta saakka.

Psykoterapia on pitkä, sillä terapiassa selvitellään syitä uupumiseen ja elämän tapaan, joka johtaa vääjäämättä uupumiseen.

Terapeuttini aikoinaan sanoikin, että kaikille terapian käyneille ei voi sanoa, että ovat oppineet mitä pitää muuttaa jaksaakseen. Omalla kohdallani terapeuttini sanoi, että voin Sari päästää sinut hyvillä mielin eteenpäin (kolmen vuoden terapian jälkeen). 

Hän totesi, että olet oivaltanut paljon ja oppinut sen, mikä uuvuttaa ja mitä pitää muuttaa.

Keskustelin hiljattain nuoren tytön kanssa. Meidän keskustelumme oli niin hedelmällinen puolin ja toisin. Hän kertoi nykyajan opiskelijan elämästä ja kovista vaatimuksista ja minä jaoin omaa elämänkokemustani pieninä palasina. 

Yksi asia jäi huolestuttamaan todella.

Hän kertoi, että burn out tuntuu olevan nuorten keskuudessa jo jonkinlainen muoti-ilmiö.

Paiskitaan töitä ja opiskelua yötä myöten vähillä lähes olemattomilla unilla ja kun sitä on jatkunut tarpeeksi pitkään, tulee burn out. Niinhän se varmasti tulee. Mikäli ihminen venyttää päivänsä jatkuvasti pitkään ja elää pienillä unilla ja palautuminen jää kokonaan, niin burn out kyllä iskee ihan varmasti. Mutta, että toistuva burn out. Mikäli uupumus (käytän mielummin tätä sanaa) iskee useasti, niin silloin ei ole oivallettu uupumuksen perimmäisiä syitä. Uupuminen ei todellakaan saisi olla mikään tavoiteltava tila. Kuuntelin tätä todella huolestuneena ja vanhemman viisaudella haluan avata sitä omalla kohdallani.

Minun täydellinen uupumus oli ainutkertainen. Jouduttuani sen vuoksi sairaalaan Tia (ohimenevä aivoverenkiertohäiriö) kohtauksen vuoksi, ymmärsin välittömästi että jonkin on muututtava.

Osastolla oli ihmisiä, jotka taistelivat hengestään ja minä joka olin lopen uupunut.

Viisas kehoni oli viestinyt minulle pitkään uupumisen tilastani. Oli ollut kaikenlaisia kipuja, sairasteluita, muistikatkoksia, vihan tunteita. Vasta kun sairaalareissu tuli, niin ymmärsin missä mennään. Senkin ymmärsin vasta muutama kuukausi myöhemmin.

Minä kutsun uupumusta enemmän kokonaisvaltaiseksi tilaksi. Itselläni siihen kuului liika suorittaminen niin töissä, kotona kuin vapaa-ajalla. Suorituksillani hain hyväksyntää. Myöhemmin ymmärsin, että olen kasvanut rooliini jo kovin pienenä.

Mikä saa hyväksyntää, se lisääntyy. Olin saanut lapsena hyväksyntää hyvällä käytöksellä ja sillä, että lähestyin ihmisiä ja hymyilin ja kuuntelin. Tein työni ja kaiken hyvin, aina vähän liikaa ja halusin ylittää aina asiakkaan odotukset.

Kiukuttelu ei ollut hyväksyttävää, varsinkaan tytöltä.

Tämä kaikki hinnalla, että en enää lopuksi tiennyt kuka minä olen?

Taaksepäin pääsin juuri tuohon kaksikymppiseen tyttöön omassakin elämässäni.

Ensimmäinen masennuskauteni oli ollut juuri silloin. 

Siksi halusin varoittaa häntäkin, että kuuntele itseäsi ja tarkkaile ympäristöäsi ja omaa toimintaasi.

Miksi teet asioita? (itsesi vuoksi vai muita miellyttääksesi)

Haetko hyväksyntää?

Osaatko sanoa EI?

Muistatko levätä tarpeeksi? 

Tämän päivän yhteiskunta on melko armoton ja se, mitä me vanhemmat vaadimme jo pieniltä lapsilta. En ihmettele, että koululaiset ja opiskelijat uupuvat. Suorituspaineet ovat kovat.

Vanhemmat ovat vieneet lapset jo pienestä pitäen harrastuksiin säännöllisesti ja siitä alkaa säännöllinen koulutyö ja vapaata ei juurikaan jää.

Tämän päivän viisaudella en olisi vienyt lapsiani neljävuotiaana jalkapalloon ja luisteluun vaan enemmän lepoa äidin ja isän kanssa ihan kotona sohvan nurkassa. Oltaisiin opeteltu ihan normaaleja arjen asioita. Kaupassa käymistä, pyykin pesua, ruoan laittoa. Ihmetellään, kun lapsista kasvaa uusavuttomia, toki kasvaa, kun he käyvät koulua ja harrastavat ja normaali arki on melko kaukana todellisuudesta.

Voi tietysti kysyä, millaista on nykyisin normaali arki?

Itse toivon, että saadaan enemmän aikaa lepoon ja palautumiseen ja jaksetaan ilman niitä toistuvia burn outeja.  Matti Nykästä nuoruusajan idolia lainatakseni: ” Elämä on ihmisen parasta aikaa.”