Tänään on aika pysähtyä hetkeksi ja miettiä omaa toimintaasi. 

Mieti hetki, mikä aidosti antaa voimaa ja mikä uuvuttaa. Elämä on valintoja. Sinun täytyy itse tehdä ne valinnat, vaikka mennään välillä mukavuusrajan ulkopuolelle. 

PYSÄHDY oman vointisi äärelle ja skannaa kehoasi. Keho on viisas.

Erilaiset kivut ja säryt eivät tule turhasta, vaan niillä on sinulle viesti, kunhan pysähdyt kuuntelemaan. 

Olen saanut kiitettävää palautetta siitä, että uskallan ottaa keskusteluun myös vaikeammat asiat.

Kun uskaltaa avautua omista haasteistaan elämässä, se usein johtaa muiden avautumiseen ja hyviin keskusteluihin.

Eräs ystäväni totesikin otsikon sanoin, että on Sari hienoa kun kanssasi voi keskustella myös elämän haasteista, ei vain sellaisia ”hyvää päivää kirvesvartta keskusteluja”.

Toki kaikki eivät halua koskaan puhua haasteistaan ääneen, mutta uskon, että vaikeuksista ja haasteista avautumalla hyötyy myös nämä introvertit kuuntelijat.

UUPUMISEEN JOHTAVAT ASIAT

Kolmen vuoden psykoterapian, Silmu kuntoutuksen ja kokemusasiantuntijakoulutuksen jälkeen asiat ovat alkaneet avautumaan omalla kohdalla.

Miksi koin nuorempana erilaisuutta tilanteissa, miksi toivoin, että olisin ollut kuin joku toinen nuori? 

Olisin halunnut olla hoikempi (itseasiassa olin hoikka), suorempi säärinen (omistan ihan kauniit pitkät sääret), toivoin, että iho olisi ollut kuten monella muulla (sileä). Minulla oli akne iho. Jännitin tilanteita, punastuin / punotin herkästi yllättävissä tilanteissa. Välillä olin reippaampi ja meni pitkään paremmin, mutta jostakin jännitys ja ahdistus aina nousivat esiin.

Minulla oli parempia kausia ja huonompia kausia.

Olen aina urheillut ja välillä urheilin todella kovaa. Samaan päivään mahtui aamulenkki, uimahalli sekä kuntosalilla käynti.

Tarkkailin syömisiäni, laihdutin ja keräsin lihaksia. Voin hyvin ja jaksoin hyvin.

Sitten tuli taas alamäki. Urheilu väheni (tosin urheilin aina enemmän kuin keskiverto ihminen).

Söin enemmän. Saatoin syödä paketin jäätelöä ja olo oli aivan kauhea.

Koska olo oli niin huono, aloin laittamaan sormia kurkkuun ja oksentamaan.

Ylensöin ja oksentelin.

Mistä tämä kaikki kertoo?

Siitä, että en hyväksynyt itseäni!

Halusin aina olla erilainen kuin olin. Halusin näyttää joltakin muulta, kadehdin toisten kauneutta.

Minulla ei ollut poikakaveria, vaikka muilla olikin.

Tulin hyvin toimeen kaikkien kanssa ja minusta pidettiin ja minuun ihastuttiin (paitsi nuoret miehet). Koulussa pärjäsin ihan hyvin. Välillä jännitin esitelmiä todella paljon, joinakin vuosina ihan janosin päästä esiintymään.

Elämä täynnä ristiriitoja suhteessa itseensä ja itsensä rakastamiseen.

Pärjäsin hyvin töissä ja pääsin eteenpäin.

Työskentelin 5 vuotta pankissa Helsingissä, muutin Helsinkiin, kun olin käynyt lukion jälkeen kauppaopiston. Tykkäsin ja tutustuin ihmisiin, mutta aina tuli vaikeita vaiheita elämässä.

Jännittämistä, punottamista, pelkotiloja, sosiaalisten tilanteiden pelkoa.

Tein pankissa töitä tiskillä ja hyvinä kausina nautin suunnattomasti työstäni ja silloin kun ahdistus iski, en päässyt pois tilanteesta mihinkään vaan palvelin ihmisiä, kuin kaikki olisi kunnossa.

Ei ollut ja saatoin olla punainen kuin paloauto, mutta aina tein työni hyvin ja tunnollisesti ahdistuksesta huolimatta.

Sosiaalisena ihmisenä, kun kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta, ei ollut elämä ihan kovin mukavaa. Onneksi en hakenut pelkooni lohtua alkoholista, vaan enemmänkin liikunta tuotti hyvää oloa ja laukaisi vähän kireää mieltäni. 

En kuitenkaan uskaltanut puhua kenellekään asiasta. Siinä on juuri suurin VIRHE.

Kärsin turhaan kymmeniä vuosia ja ahdistus muutti muotoaan.

Kävin psykologin kanssa juttelemassa reilun kahdenkymmenen iässä, mutta jätin käynnit kesken, kun olisi pitänyt mennä mukaan jännittäjien ryhmään. En rohjennut.

Elämä jatkui, tuli suhteita, tuli avioliitto ja lapset.

Kaikki oli päällisin puolin kunnossa, mutta ahdistus oli ja pysyi.

Jaksoin kuunnella kaikkien huolet ja murheet, avata hieman omiakin keskusteluiden lomassa.

Ahdistus muutti muotoaan, hikoilin ja jännitin tilanteita.

Välillä kun pääsin irti jatkuvasta itseni tarkkailusta, tilanteet menivät hyvin, välillä taas oli isojakin haasteita.

Kaikista haasteita huolimatta, minulle ei tuottanut ongelmaa mennä juontamaan 200 hengen pikkujouluja selvin päin, kun odotin esikoista. Nautin juontamisesta ja siitä palasi mieleeni, kun siskoni häissä olin ollut kaaso ja juontaja, jotkut vieraat tulivat sanomaan, että olet ihan loistava juontaja, sellainen työ sopisi sinulle.

Suuri ristiriita, esiintyminen isoille porukoille oli ok, mutta kun mentiin minun henkilökohtaiseen jaksamiseeni ja elämään, menin täysin lukkoon.

Vuosia myöhemmin 2015 sain TIA (aivojen verenkiertohäiriö) kohtauksen, jonka jälkeen minulla todettiin uupumus- ja masennus. 

Siitä alkoi kaikki purkautumaan pikkuhiljaa palanen kerrallaan.

Aloin psykoterapian kautta kyseenalaistamaan ajatusmallejani. Ajatukset, jotka olivat olleet minun elämäni perusajatuksia, olivatkin aivan liian vaativia. 

Se, että mielestäni kaikki ihmiset ovat kivoja ja mukavia.

Kaikkien kanssa pitää tulla toimeen, kaikkia pitää hauskuttaa ja miellyttää. Koin, että olen vastuussa kaikkien hyvinvoinnista. Herkkänä ihmisenä tunsin ympäristön fiiliksen ja kehoni ja mieleni reagoi tilanteisiin. Olin kasvanut kuuntelemaan ja tarkkailemaan itseni lisäksi ympäristöä herkällä korvalla.

Mikäli fiilis oli huono, aistin sen ja koin että se on minun syytäni ja minun pitää laukaista tilanne.

Nyt vuosien ajan olen opetellut tervettä itsekkyyttä ja laittamaan itseni ja oman hyvinvointini prioriteetin korkeammalle. 

Tavat, joita olen rakentanut kymmeniä vuosia ovat haasteellisia muuttaa.

Muutos on hidas. Kun seurana on krooninen stressi (stressioireet menevät automaattisesti päälle), uupuu helposti tai paljon helpommin. Kun on kerran käynyt pohjalla jaksamisensa kanssa, tie voimien palaamiseen on askel kerrallaan ja välillä monta askelta taaksepäin.

Lohtua ja rauhoittumista minulle antavat luonto, ystävät, vertaiset ja Yin-jooga.

Perhe on myös avainasemassa. He ovat tottuneet minun palveluuni ja osaavat käyttää äidin hyvätahtoisuutta. Tosin olen ajatellut, että en enää montaa vuotta palvele ja toivon, että löytävät paikkansa ja osaavat ja rohkenevat puhua vaikeistakin asioista.

Iloa syksyyn ja muista, että sinä riität juuri tuollaisena kun olet!