Useamman vuoden ajan olemme saaneet lukea, miten mielenterveyden ongelmiin ei saa apua ja jonot ovat todella pitkiä. Asia on huolestuttava ja tämän vuoksi on menetetty jo useita ihmishenkiä. Kun läheinen kuolee ja on tehnyt kaikkensa saadakseen apua, niin tilanne on todella surullinen. Jälkeenpäin on vaikea saada tietoa, mitä olisi pitänyt tehdä ja miten olisi pitänyt toimia.
Omassa toipumisessani uupumuksesta suurin apu ja voimavara ovat olleet vertaiset.
Vertaisten kanssa pystyy jopa nauramaan yhdessä vaikeillekin asioille. Vertainen on kokenut samankaltaisia tunteita ja tilanteita. Tosin ennen kuin pystyy nauramaan asioille, pitää olla jonkin verran toipunut ja löytänyt jo pieniä ilonpilkahduksia.
Kun vointi on pahimmillaan ja yksinoleminen pelottaa, pitäisi ehdottomasti päästä vuorokautiseen valvontaan ja hoitoon. Vaikeimmassa tilanteessa ihminen voi vahingoittaa itseään, kun tuntuu että ulospääsyä ei ole.
Kun kouluttauduin kokemusasiantuntijaksi Mielen ry:llä (100 tuntia koulutusta), olin jo käynyt omaa polkuani useamman vuoden. Kokemusasiantuntija koulutuksen aloittaessa pitää olla jo oivaltanut asioita ja valmistautua kertomaan oma tarinansa.
Koulutus on rankka, kerrot oman tarinasi ja kuuntelet muiden tarinat.
Sitä itkun ja vertaisuuden määrää ja voimaa ei voi sanoin kuvata, mikä vallitsee näissä tarinan kertomisen tilanteissa! Taustat ja kokemukset eroavat, mutta silti monessa tarinassa on myös paljon samankaltaisuuksia.
Itse oma, kohta kahdeksan vuoden matkani on tuonut paljon lisää oivalluksia.
Oivallukset tulevat hitaasti vuosien varrella. Kun toimintatavat on usein opittu jo lapsuudessa, niitä on todella vaikeaa muuttaa! Määrätietoinen muuttaminen ja itselleen armollisuuden opettelu vaatii paljon työtä ja toistoja.
Minulla oli aikoinaan fiksu työterveyslääkäri. Hän osasi sanoa, että toipumisessa menee vähintään yhtä kauan, kun on kerännyt uupumusta ja masennusta.
Kun ymmärtää, että sitä on kerännyt lapsuudesta saakka, niin ei ole ihme, että toipumisen polulla vanhat toimintatavat ovat todella tiukassa.
Alkuun palatakseni kokemusasiantuntijat ovat erinomainen voimavara tähän mielenterveys ongelmissa auttamiseen.
Kun potilas on päässyt eteenpäin akuutissa tilanteessaan, niin uskon, että keskustelu ja vertaistuki on kaikkein paras apu.
Ydinongelmat ovat hyvin samankaltaisia. On eletty muiden elämää, autettu muita oman jaksamisen kustannuksella, ei osata tulkita omia tunteita tai ei edes tunnisteta niitä. Useilla taustalla on jokin trauma, joka on jäänyt käsittelemättä.
Hyväksynnän haku ympäriltä on jatkuvaa. Suorituspaineet ovat kovat.
Minä olin sairastunut positiivisuuteen niin vahvasti, että en ymmärtänyt omaa tilaani ennen kuin sain Tia kohtauksen ja siitä alkoi avautumaan oma keho ja vointi.
Yksi merkki oli jo vuosia vaivanneet pahat ahdistusoireet (hikoilu, jännitys ja kireä kroppa).
Mikään deodorantti ei auttanut hikoiluuni. Liikunta auttoi vuosia ja vähensi jännitystä, mutta lopulta se vei kehoni niin jumiin, ettei ollut enää yhtäkään kehon osaa, jota ei olisi sattunut ja särkenyt.
Kireä keho on yhtä kuin kireä mieli.
Tämän ymmärrys on pikkuhiljaa vienyt eteenpäin.
Askelet ovat pieniä. Stressioireet menevät helposti päälle.
Pitää löytää rauhoittavia keinoja jokaisesta päivästä selviytymiseen.
Pitää kiittää itseään pienistäkin onnistumisista, eikä moittia koko ajan.
Tässä matkan kulkemisessa vertaistuki ja vertaisuus ovat avainasemassa.
Kun huonot päivät tulevat, voi jakaa oloa ja tunteita vertaisten kanssa. Kun muillakin on samanlaisia kokemuksia, voi vaikeistakin asioista puhua ääneen omalla kohdallaan.
Mielenterveysongelmat eivät ole enää tabu ja niistä kärsii ihan jokainen jossakin elämänsä vaiheessa.
Ollaan avoimempia ja keskustellaan myös vaikeista aiheista, olen huomannut kun niitä ottaa esiin, niin moni voi samaistua ja löytää itselleen myös vinkkejä toipumiseen ja selviytymiseen.
Ilon pilkahduksia ja pieniä onnistumisia jokaiseen päivään!
Viimeisimmät kommentit