Otsikon kysymys on erinomainen kysymys.
Olen käynyt matkaa uupumuksesta- ja masennuksesta selviytymiseen jo 7 vuoden ajan ja kysymys on edelleen hyvin ajankohtainen. Lähipiiriä on vaikea saada ymmärtämään oma tilanne.
Syynä on kenties se, että olen ollut aivan liian sisukas ja sinnikäs saadakseni asiat rullaamaan kotona, töissä ja vapaa-ajalla. Ystäviäkään unohtamatta.
Saan hurjasti voimaa läheisistä ja heidän auttamisestaan ja kuuntelemisestaan, mutta näinä vuosina olen myös ymmärtänyt, että samat asiat, joista saan voimaa myöskin kuormittavat. Hassua, eikö totta!
Herkkänä ja empaattisena ihmisenä olen asettunut aina toisen ihmisen asemaan. Nuorena itsensä kokoaikainen tarkkailu kuului asiaan, mutta vuosien myötä se on jäänyt niin vähälle, että kasvatetun roolin takaa en enää ymmärtänyt oman kehon viestejä omasta jaksamattomuudestani.
Ihminen toimii pitkälle, kuin robotti. Koska kukaan ei ole auttanut minua kodin asioissa, eikä se edelleenkään tunnu menevän perille vuosien sanomisen jälkeen, niin sitä ei vaan jaksa jankuttaa.
Olen odottanut jotakin teinien Super Nannya, joka kertoisi kaikille perheenjäsenille, mitä kuuluu kodin järjestyksen ylläpitoon.
Ei ole näkynyt, mutta minun puhtini on loppunut ja sen meillä huomaa. Siivouksen ylläpitäminen on melko helppoa, vie tavarat paikoilleen sinne mistä on ne ottanut, niin on moni viisas todennut.
Mutta eihän se näin ole.
Kuka vie likaiset vaatteet takaisin vaatekaappiin, kun on paljon helpompaa jättää ne lattialle lojumaan. Eikä kukaan vie astioita takaisin astiakaappiin, sillä ne ovat likaisia. Järkevämpää on jättää ne huoneensa pöydälle tai sohvan nurkkaan.
Astianpesukonehan on aina täynnä puhtaita, sinne ei kannata mitään laittaa. Eikä ainakaan tyhjentää sitä. Likaiset astiat kasataan siivouspäivänä (joita on sen verran harvoin, että mukit alakerrasta loppuvat) tiskipöydälle. Koneen kyljessä ei ole lappua, että se on tyhjä tai että sen voi jopa tyhjentää.
Pyykkipäivään palatakseni on kummallista, kun vaatteet loppuvat kaapeista. On se todella kummallista, kun kävellään päin kuivaustelineitä, joissa puhtaat vaatteet odottavat ottajaansa.
Myönnän, paljon on ihan omaa syytä tässä kaikessa. Jatkuva vaatiminen, jankuttaminen, pakottaminen ja nalkuttaminen on todella kuluttavaa.
Ainakin kun se ei mene edes perille. Perheen mielestä sitä on nalkuttava äiti, kun tulee ovesta sisään ja alkaa heti valittamaan.
Ymmärrän toki perheen tunteen.
Kertaakaan en ole vielä saanut ilahtua siitä, että kodissa olisi siivottu omatoimisesti, kun tulen jostakin. Sitä päivää odotan innolla!
Edellä mainituista syistä voin summata, että lähipiiri ei ymmärrä.
Ymmärtävät omalla tavallaan, mutta eivät toimi ja auta.
Puhtikaudet päättyvät aina väsymiseen ja edistystä on se, että saan nukkua ihan rauhassa väsymystäni pois teinien välillä ihmetellessä, että sinähän olet nukkunut koko päivän!
Perhettään ei voi vaihtaa, enkä toki haluakaan. Olen myös oppinut oman kokemukseni kautta, että heissä on omat erityisyytensä.
Tiedän, että lapset osaavat monta asiaa, sitten kun joskus lähtevät kotoa, joten yritän pärjätä tämän kaiken sekaisuuden ja keskeneräisyyden tunteen kanssa.
Tiedän myös, että joskus tulen vielä kaipaamaan näitäkin aikoja.
Mutta vastauksena otsikon ja erään vanhan rouvan kysymykseen, ymmärtääkö lähipiiri? Voin vastata, että pääosin EI, valitettavasti.
Suunta on joka tapauksessa oikea, olen alkanut löytämään jopa vähän sitä laiskaa puoltani. Jos ei muita kiinnosta, niin miksi minua haittaa.
Vastaus on siksi, kun olen kuitenkin ainut, joka toimeen ryhtyy,
mikäli en valitse jankuttamisen ja pakottamisen vaihtoehtoa!
Viimeisimmät kommentit