Ei kukaan, ei kenelläkään (kaikki)???
Olen viime aikoina kotona kuullut paljon tyypistä nimeltä, ei kukaan, ei kenelläkään.
Toistuvien sanomisten jälkeen olen tullut seuraavaan tulokseen:
Ei kukaan, ei kenelläkään on teini tai nuori.
Ei kukaan, ei kenelläkään on iältään noin 12-17 vuotias, voi olla toki vanhempikin.
Meillä vedotaan usein näihin tyyppeihin.
Ei kukaan ei mene nukkumaan ennen aamuyötä, lisäksi ei kukaan saa käyttää puhelintaan ilman mitään sääntöjä, koska tyypillä ei kukaan tai ei kenelläkään näitä sääntöjä ei ole.
Olen kyllä usein sanonut, että ei kukaan tai ei kenelläkään asu meillä vaan meillä tulisi olla ihan omat säännöt ja rajat. Koska ei kenelläkään ole, niin niitä on ollut vaikea saada pidettyä.
Kun muistelen omaa nuoruuttani, niin ei kukaan tai ei kenelläkään ollut ihan yhtä muodissa kuin nyt? Vai olenko kenties väärässä?
Jos olisin halunnut varmistaa, että ei kukaan tai ei kenelläkään olisi ollut omina teinivuosinaan ilman sääntöjä, minun olisi pitänyt toimia seuraavasti.
Kävellä 2-5 km tai pyöräillä ja käydä katsomassa olisiko ei kukaan tai ei kenelläkään vielä hereillä. Mikäli olisin halunnut soittaa ja varmistaa asian, niin minun olisi pitänyt herättää koko perhe, jotta olisin saanut selville, onko ei kukaan tai ei kenelläkään vielä hereillä
Sillä puhelimet olivat lankapuhelimia ja usein eteisessä tai olohuoneessa, että kaikilla olisi optimaalinen matka vastaamaan puhelimeen.
Mikäli olisin halunnut ja joskus nuorena halusinkin seuraa oman sisäpiirin ulkopuolelta, tuli minun soittaa joko treffipuhelimeen tai jopa radioon. Uskokaa tai älkää, niin teimmekin ystävien kanssa.
Koska kuvaa ei näkynyt, pystyi treffipaikalta häviämään vähin äänin, mikäli sieltä odottaja löytyi, eikä ollut ihan mieleinen.
Nykyään kaikki on siis toisin.
Ei kukaan, ei kenelläkään asuu lähes joka paikassa, jossa on edellä mainittuun ikään soveltuvia teinejä. Usein vetoan, että kyllähän nekin ja nekin menevät ajoissa nukkumaan, eivätkä syö ja kolistele jääkaappia yöaikaan tai käy suihkussa aamuyöllä.
Olen tappiolla tässä keskustelussa. Tai olemme mieheni kanssa.
Ei kukaan tai ei kenelläkään löytyy kaikkialta.
Itse menen ajoissa nukkumaan ja herään aikaisin aamulla. Onhan se kiva, että minulla on aikaa käydä rauhassa lenkillä ja kirjoitella tällaisia uuden vuoden ajatuksia.
Huoleni onkin enemmän siinä, kuinka meidän ei kukaan tai ei kenelläkään tyypit saadaan taas koulumoodiin, kun sen aika on.
Onneksi minulla on sisko, joka on reilusti nuorempi ja hänellä on pienet tytöt, jotka heräävät aikaisin aamulla. Ajattelin ottaa heidät yöksi kylään meille, jotta saadaan ei kukaan tai ei kenelläkään heräämään aikaisemmin. Arvatkaa mikä riemu nousi kun kerroin asiasta.
Ihanaa loppuvuotta ja parempaa tulevaa ihan jokaiselle!
Saa ja pitää kommentoida, jotta saan tietää, löytyykö mistään teinejä, jotka eivät kuulu tähän ryhmään ja millä keinoilla saatte pidettyä säännöistä kiinni, joita ei kukaan noudata eikä kenelläkään ole.
Huomenta.Kylläpä taas osuit hyvin kertomaan aiheesta joka on varmaan hyvin tuttu useissakin lapsiperheissä .Näin mummuna kun ei näitä huolia enää ole, niin silti muistaa millaista oli oma nuoruus , vaikka silloin ei ollutkaan näitä nykyajan vempeleitä.
Ei mitään tekniikkaa,ei televisioo ,ei edes radiota.Naapurissa kyllä oli,ettei ihan pimentoon jäänyt.Mutta se nuoruuden uhma,joka pisti vastustamaan kaikkia sääntöjä ,oli ne mitä tahansa.Kotona oli kova kuri ,mutta hinku niiden sääntöjen rikkomiseen oli vielä kovempi.
Sitten istuttiin arestia ja jouduttiin luopumaan milloin mistäkin mieluisasta asiasta joksikin aikaa.Varmaan on ollut minunkin huoltajien hermot kireellä ja toivottomuuden tunne tullut monta kertaa,että tuleeko tuosta tytöstä ikinä kunnollista ihmistä.?Tässä ollaan , 74v ja uhma on vaihtunut uteliaisuuteen elämän suhteen.Vasta aikuisena tajuaa,mitä varten on olemassa sääntöjä ja kieltojakin.Ne pitävät sinut turvassa ,auttavat kasvamaan oikeaan suuntaan.Niin ainakin vanhemmat ja huoltajat toivovat.Silloin kun tilanteet on akuutteja ,ja tuntuu ettei ole oikein keinoja hillitä sitä jälkikasvua ihan riehaantumasta omille teilleen,voi ehkä miettiä miten itse olisi silloin aikoinaan halunnut tilanteen hoidettavan.? Koska kuitenkin haluamme ,kriisi tilanteissakin ,jonkun sanovan meille että olet meille tärkeä, haluamme että saat hyvät eväät elämään.Se antaa turvallisuuden tunteen ,että minusta välitetään.Ymmärrän ,että joskus tuntuu ettei mikään riitä,vaikka kuinka rakastais ja yrittäisi parhaansa ,niin se vaan ei riitä.Auttaisko joku perhe palaveri mitään?Istuttais ihan sitä varten ja sanottais miltä tuntuu.? Ja tehtäis ne säännöt yhdessä.Kompromissejakin varmaan tarvitaan puolin ja toisin,mutta jos siten tulis rauha taloon?
Tutun kuuloista, Tsemppiä 🤗❣