Eletään 2022 vuoden viimeistä päivää ja aika laittaa vuoden tapahtumia yhteen.
Toipumistarinassani olen huomannut, että lähes mikään ei mene odotusten mukaisesti.
Kuitenkin, kun ajanjaksoa (2015-2022) katsoo taaksepäin, paljon unelmia ja toiveita on toteutunut.
Tinkimään olen joutunut monesta, mutta uskon, että elämän perusta ja onni on loppujen lopuksi aika pienistä asioista koostuva.
Ymmärrän itsekin, että uupumukseni on ollut pitkälti kiinni siitä, että en elä omien toiveiden mukaista elämää, vaan elän täyttääkseni muiden toiveita ja miellyttääkseni muita.
Persoonamme on alkanut koostumaan jo omien pikku lapsi vuosien aikana.
Olen prosessissani ymmärtänyt, kuinka paljon merkitystä on sillä, missä kohdin perheen sisarusparvea olen saanut kasvaa ja sillä, millainen perhedynamiikka meillä on ollut.
Varhaislapsuuden epävarmuustekijät kasvattavat ihmistä tiettyyn suuntaan.
Omalla kohdalla suuntani on ollut hyväksynnän haku, miellyttämisen halu, ristiriitojen välttäminen ja sinnikkyys jopa ihan liian pitkälle ja oman jaksamisen kustannuksella.
Kuitenkin nyt vuonna 2022 viimeisenä päivänä ymmärrän oppineeni paljon itsestäni ja ympäristöstä ja nykymaailman menosta. Olen pyrkinyt tekemään korjausliikkeitä ihan perhepiirissä. Jossakin onnistuen ja osaa vielä opetellen.
Tulevalle vuodelle toivon itselleni ja perheelleni lepoa ja rauhaa ja ihan normaalia arkea.
Niin normaalia kuin se voi olla.
Toivon terveyttä, nauttimista normaaleista asioista ja ehkä jotakin pientä kivaa koko perheelle yhdessä.
Itselleni toivon ja lupaan huolehtia riittävästä levosta, sopivasta työn teosta ja itseni kuuntelemisen oppimisesta. Kroonisen stressin puhkeaminen on edelleen niin automaattista, että en sitä itse edes huomaa. Havahdun vasta kun oireet ovat jo vahvasti päällä.
Minun kohdallani se on hampaiden kiristelyä, pinnallista hengitystä ja pidempään jatkuessa kropan täysi jumiutuminen. Kun unohtaa rauhoittumisen hetket ja menee eteenpäin puskien taistele-pakene hengityksellä, niin alkaa kehon voimat helposti loppumaan.
Hetkellinen stressi tila on hyväksi ja potkii liikkeelle, mutta kroonistuessaan se alkaa olemaan todellinen vaiva. Nykyään havaitsen sen kuitenkin varhaisemmin ja pyrin tekemään korjausliikkeitä.
Toivon myös, että saan enemmän tehdä työtä jaksamisen ja palautumisen ennaltaehkäisyn parissa. Mitä varhaisemmin oireita tunnistaa, sitä helpompi on tehdä korjausliikkeitä.
Muista kysyä itseltäsi: Mitä minulle kuuluu? Vastausta pitää miettiä ihan rauhassa ja kuulostella omaa vointiaan ja skannata kehoaan. Usein meidän keho kertoo jaksamisen tilanteesta, kunhan kuuntelemme sitä. Mieli tulee hieman perässä ja voi olla myös niin, että vaikka kehon hälytysmerkit ovat nähtävissä, niin mieli yrittää puskea `vanhaan malliin` eteenpäin, kun emme osaa tulkita sitä.
Iloa ja valoa tulevaan vuoteen ja nauti pienistä hetkistä ja onnistumisista!
Viimeisimmät kommentit