Mitä kuuluu?

Kuinka voit?

Tässä on tärkeitä kysymyksiä, joita kannattaa esittää ja niihin ei vastata vain, että ihan hyvää/hyvin. Vaan pohditaan aidosti, kuinka voidaan ja kuulostellaan omia tuntemuksia ja fiiliksiä kehossa.

Tämä on todella tärkeää.

Ihmiset juoksevat ja juoksevat.

Arki on kiireistä ja vapaa-aikakin kuluu samassa kiireessä ja vauhdissa.

Muistan joskus itsekin miettineeni, että onko mitään järkeä, kun tekee vielä illalla lihapullia yhdeksän jälkeen lapsille seuraavaksi päiväksi rättiväsyneenä.

Hyvä äiti ja isä ja työntekijä tekee ruoat itse, tekee työt täydellisesti, harrastaa paljon liikuntaa sekä itse, että vie lapsiaan liikkumaan ahkerasti. 

Koti kiiltää puhtauttaan, auto kiiltää puhtauttaan, kaikki on niin hyvin, kun vaan voi olla. 

Niin toki voi ollakin.

Mutta mikäli olet kaikissa hyvä ja etevä ja pyrit aina parhaaseen lopputulokseen, niin voimat kuluvat.

Olen monesti ihmetellyt, kun lapset ovat pieniä ja arki raskasta, niin rakennetaan vielä talo ja sekin ihan itse ja pitkästä tavarasta.

Missä välissä on aikaa pysähtyä itsensä ja oman vointinsa äärelle?

Missä vaiheessa on aikaa olla aidosti lasten kanssa ja välittää heistä, eikä patistaa heitä aina vain parempaan suoritukseen liikunnassa ja koulussa.

Vaan hyväksyä myös heidän rauhalliset hetkensä vieressä ja kainalossa.

Pystyt mihin vaan, sinusta tulee ihan mitä ikinä haluat. Vain taivas on rajana, anna palaa!

Tapasin eräässä vertaisryhmässä, jossa olin kokemusasiantuntijana aikuisen, jonka vanhemmat olivat uskotelleet hänelle, että hän pystyy mihin vaan.

Kun hän tajusi alle kolmekymppisenä, että eihän hän pysty, niin hän oli aivan hukassa itsensä kanssa. 

Kuka olen, mihin pystyn, mikä minusta tulee isona ja mitä minä ihan oikeasti haluan?

Kun häneltä kysyttiin, mitä hyvää näet itsessäsi, hän ei keksinyt mitään.

Minä kokemusasiantuntijana olin jo huomannut, kuinka lämmin persoona hän oli kaikesta kokemastaan huolimatta. Pilkettä löytyi silmäkulmasta ja ujo ihminen uskaltautui kertomaan noinkin henkilökohtaisen asian itsestään.

Kokemusasiantuntijana, jonka yksi suurimmista tehtävistä on toivon tuominen, kerroin omaa tarinaani ja kuinka olen alkanut rakentamaan palasia siitä ihmisestä, joka ehkä olisin ollut ilman ympäristön muokkaamista.

Diagnooseja on, mutta ne voivat olla jopa vahvuuksia.

Kun valjastat itsestäsi juuri parhaat puolet esiin, niin ne ovatkin sinun suuri voimavarasi. Unelmoit ja haaveilet ääneen, mitä haluaisit tehdä ja millainen olla.

Joskus unelmat ja haaveet alkavat toteutumaan.

Omallakin kohdalla moni haave ja unelma on toteutunut, mutta en ymmärtänyt kuinka paljon aikaa ja vuosia siinä menee. Kuinka on pakko oppia olemaan ajatustensa takana, vaikka asiat eivät aina mene oikeaan suuntaan.

Rahat hupenevat ja elämä muuttuu, mutta unelma säilyy.

Nykyään pyrin itsekin nauttimaan hetkistä, joissa voi vain olla, istua ja miettiä asioita ja heittää unelmia ilmoille, ei vain suorittaa.

Perheenäidin ja työntekijän työ on pitkälti aikatauluttamista ja on loputtomasti asioita, joita pitää edistää. Koskaan ei tule valmista, vaan seuraava tekeminen ja aikataulu odottaa.

Tilaa hammaslääkäri lapselle, osta uusi talvitakki pieneksi menneen tilalle, yksi sanoo, kun ei ole mitään päälle puettavaa, kun kaikki on likaisina, siivoa, pyykkää, käy kaupassa, tee työsi hyvin, harrasta itse, vie koira (joka hankittiin tyttärelle ja hänestä tuli äidin paras kaveri), lista on loputon. Kun omat voimat ovat vähissä ja lapset kokevat, että vain käsket, niin on helpompi tehdä itse ja olla hiljaa.

Mieluummin hiljaa, kuin koko ajan valittava äiti.

Mihin se johtaa?

Loppuun palamiseen. Oman minän katoamiseen. 

Kuka olen? Miksi haluan tulla? 

Kaikesta paineesta ja kiireestä huolimatta rakkainta ja ihaninta on juuri perheen kanssa vietetty aika. Siitä jää parhaat muistot. Nyt jo mietin, kun lapset ovat teinejä, muistavatko he yhteiset reissumme, yhteiset metsäretkemme, ylipäätään yhdessä vietetyt hetket. 

Muistan erään entisen työkaverini sanat: harva sanoo kuolinvuoteellaan, että olisi pitänyt enemmän töitä tehdä! Mielummin, että olisi pitänyt viettää enemmän aikaa lasten kanssa, kun olivat pieniä. Olisi nähnyt ja tutustunut heihin vielä paremmin.

Elämän rajallisuus tulee väistämättä eteen.

Kun ymmärrät omien vanhempiesi sukupolven olevan seuraava poistuva sukupolvi ja myös sen, että olet itse jo edustaja heti seuraavassa, alkaa aidosti miettimään elettyä ja tulevaa elämää, kuinka haluaa sen järjestää.

Omia ajatuksia nykyään ovat:

Olisinko kuitenkin maaseudun rauhassa viihtyvää tyyppiä?

Sosiaalisena ihmisenä olen huomannut rakastavani rauhallista oloa ja eloa.

Tosin kaipaan hyvää keskusteluseuraa.

Olen ymmärtänyt läheisten merkityksen aina vaan enemmän.

Työnantaja pystyy aina korvaamaan tekijän.

Näin se vaan. menee.

Itsekin lähtöpassit saatuani firma ei ole kaatunut 😊

Keskity, haistele, maistele.

Mieti mikä sinulle on juuri nyt tärkeää!

Mieti minkä hyvän teon voit tehdä itsellesi lähipäivinä!

Nauti syksystä, sen tuoksuista, väreistä ja raikkaasta ilmasta, niin marraskuukin menee paljon mukavammin.

Itse marraskuun lapsena, en ole pimeydestä niin kärsinyt, ei se tosin ihan suosikkikaan ole.

Kaikissa ajoissa on hyvät puolet ja ehkä se marraskuu onkin sitä varten, että käperryt iltaisin viltin alle kynttilänvaloon pohtimaan omaa elämää.