Suomella on nyt valtava uhka koronaviruksen suhteen.
Meidän pitää suojata läheisiämme eristäytymällä koteihimme oman perheen kanssa, yksin tai muiden perhekunnassa asuvien kanssa.
Näin on tehtävä ja mielestäni tällainen pakkopysähdys voi myös olla hyvä tilanne katsoa omaa arkeaan vähän toisesta näkövinkkelistä.
Tämä ei ole ihan helppo tilanne.
Perheissä, joissa asiat eivät ole hyvin, voi tilanne riistäytyä pahaksikin.
Yksinäisyys lisääntyy, yksinäisyyttä tuntevien keskuudessa.
Lapset, jotka ovat tottuneet harrastamaan ja liikkumaan, ovat nyt uuden edessä.
Ohjattu toiminta muuttuu omatoimisuuteen.
Vanhemmat ihmiset, joita kehotetaan pysymään kodeissaan.
Meidän perheessä tilanne on nyt seuraava:
Nyt olemme kaikki puurtamassa saman katon alla, (5 henkeä).
Olemme mieheni kanssa molemmat kotona etätöissä, lisäksi lasten koulutyöt.
Siinä ohessa ruoanlaitto ym. kotityöt.
Hiljaisuuden sijaan, nyt täällä tehdään töitä kukin tahollaan.
Lasten erilaisuus koulunkäynnin suhteen tulee hyvin esiin. Kotona yksi pystyy hyvin keskittymään ja hoitamaan tehtävänsä, toiselle se teettää hankaluuksia ja tarvitsee ohjausta.
Kolmannen kohdalla joutuu muistuttelemaan tehtävien palautuksesta opettajalle niiden tekemisen lisäksi.
Sosiaalinen ympäristö on supistunut minimiin. Pihan kavereita tavataan, käydään kävelyllä ja muuten kotoillaan. Onnellinen olen, että meillä on ns. turvallinen perusperhe, sillä se ei varmasti toteudu jokaisen oppilaan kohdalla. Iso huoleni on lasten ja vanhempien jaksaminen.
Toinen huoli on perheet, joiden vanhemmat työskentelevät terveydenhuoltoalalla.
Nyt on todella vaikea aikaa heille. Siksi meidän pitääkin pysytellä erossa muista, ettemme kuormita lisää jo valmiiksi kuormitettuja terveydenhuollon ammattilaisia.
Voimia myös vanhemmalle sukupolvelle, jotka ovat tottuneet pärjäämään omin avuin.
Nyt jos koskaan, kaikki apu kannattaa ottaa vastaan.
Nyt kun ollaan oman perheen kanssa, niin on aika pysähtyä katsomaan miten meillä perheenä menee. Älkääkä toki tehkö liian nopeita johtopäätöksiä minkään asian suhteen.
Jos ensimmäisten päivien ja viikkojen aikana tulee tunne, että perhesuhteet ahdistavat,
se on varmasti aivan normaali ilmiö.
Rullaavan arjen jälkeen ollaankin uuden edessä. Kaikki pysähtyy.
Se on suuri muutos, sekä lapsille että vanhemmille.
Itse olen koulun käynyt reppuvihkoaikaan. Siihen aikaan tämä ei olisi ihan helpolla mahdollistunut.
Nykyajan digiloikka onneksi mahdollistaa monenlaiset oppimistavat ja oppimisympäristöt.
Opettajaan ja muihin oppilaisiin voi olla yhteydessä monin eri tavoin.
Lapset ovat digikäytön mestareita. Ihailen, kuinka näppärästi he käyttävät tietokoneita ja etsivät tietoa ja kuvia.
Paremmin kuin me vanhemmat. Meillä lapsilla ei ole omia tietokoneita, koulusta saadut chromebookit ovat käytössä.
Hyvin hoituu tehtävät näinkin.
Uupumuksesta 5 vuoden selviytymisen ja muutosten jälkeen näen tässä koronassa myös mahdollisuuden pelkän vaarallisen uhan lisäksi.
Mahdollisuus on nyt katsoa, kuinka meidän perhe toimii. Antaa lapsille vastuuta kotitöissä, pelata yhdessä, ulkoilla yhdessä, syödä yhdessä.
Itse olen tilanteeseen ihan tyytyväinen, kun mieheni on kotona. Hänen työpaikkansa on kauempana. Nyt elämme arkea omalla porukalla.
Jokainen tekee omiaan, jokainen tekee myös yhteisiä asioita.
Minullakin muutaman viikon jälkeen alkaa kaappien siivous asiat tulla mieleen.
Tosin aloittamiseen menee vielä hetki.
Eli tässä on hyvä kohta tuulettaa ajatuksiaan, antaa hetki aikaa itselleen ja läheisilleen.
Tehdä niitä asioita, joita koskaan ei tule tehtyä.
Elokuvat, hyvät sarjat, hyvät kirjat, liikunta sisätiloissa ja luonnossa.
Lisäksi nyt viimeistään on aika katsastaa mitä kaikkea läheltä löytyy.
Tuetaan pienyrittäjiä, haetaan läheisestä kukkakaupasta kukkakimppu piristämään kevättä.
Tehdään jotakin jos jaksetaan, ja jos ei, niin ollaan tekemättä mitään ja nautitaan vaan hetkestä.
Yritetään löytää positiivisuus tästäkin ajasta ja kun tämä on ohi, osaamme varmasti arvostaa enemmän vapautta, joka meillä on.
Pitäkää huolta toisistanne.
Viimeisimmät kommentit