Toipumisen apuna ei voi väheksyä nelijalkaisia ystäviämme.
Minulla ei ole koskaan ollut koiraa samassa taloudessa, eikä kissaa. Mummollani oli kissa ja toisessa mummolassa oli sekä kissoja, että koiria. Muistan tykänneeni niistä kovasti jo pienenä, mutta jotenkin vastuu omasta eläimestä on hiukan pelottanut.
Tyttäreni on halunnut koiraa kuusi vuotta ja välillä olemme myös kissasta puhuneet.
Pikkuhiljaa läheisten koiriin tutustuessa on tullut mieleen, että pitäisikö oma koira hankkia.
Vastuu koirasta on kuitenkin hieman pelottanut ja lähinnä sitovuus, joka eläimestä tulee.
Olen ihastunut naapurin koiraan ja ystävieni koiriin. Muistan kun tytär jo pienenä höpötteli aidan takaa sekä naapureille, että heidän koiralleen. Lapsi osaa suhtautua eläimiin todella luontevasti.
Uupumisesta selviytymisessä naapurin koiralla ja ystävien korilla on ollut suuri merkitys. Koira on aina iloinen ja olen ymmärtänyt, että sen sielussa on paljon ajatuksia. Ollessani väsyneenä pahimillani, vein kerran naapurin koiraa rantaan ja se pysäytti minut ihailemaan auringon siltaa. Aikani oltuamme yritin lähteä eteenpäin, mutta koira nykäisi, että nyt vielä katsellaan. Itku siinä tuli kun ymmärsin, että koira tunnisti tarpeeni ja olotilani.
Matkan varrella sekä koirat, että kissat ovat lähestyneet ja tulleet rapsuteltaviksi, kun on tuntenut olevansa väsynyt ja alakuloinen. Eläimet osaavat lohduttaa.
Meillekin tuli koira. Tammikuussa tänä vuonna haimme Stellan.
Joskus suuret haaveet ja toiveet toteutuvat, kun monien sattumien summana saimme valmiin koiran.
Jotenkin olin ajatellut, että koira pitäisi saada juuri nyt, kun murrosikäiset lapset sitä tarvitsevat.
Mieheni on ollut yli vuoden etätöissä ja oli oikein sopiva aika ottaa koira ja niin me saimme valmiin sisäsiistin Stellan.
Haaveile suuresti, niin haaveet voivat käydä toteen:
Tyttären vaikeuksien takia olin ajatellut, että tarvitsemme koiran nyt, mutta mistä ihmeestä sen nyt saisi. Ihme kuitenkin tapahtui…….
Kuntoutuskaverillani on Keeshond (Hollannin pystykorva), olemme kovasti ihastuneet tähän ihmisläheiseen rotuun. Yhden ratsastusretken päätteeksi näin perheen, jolla oli kaksi Keeshondia ja jäin niitä ihastelemaan. Ihastelun päätteeksi omistaja kertoi, että hänen veljensä kasvattaa Keeshondeja.
Kenneliin oli syntynyt lähiakoina pentuja. Sain yhteystiedot ja soitin.
Pennut olivat menneet, mutta pentujen äiti Stella sopisi erinomaisesti lapsiperheeseen.
Seuraavana sunnuntaina suuren jännityksen vallassa haimme Stellan koko perheen kera. Stella on hurmannut meidät kaikki, sekä kaikki vastaantulijat rauhallisella ja uteliaalla joskin hiukan mukavuudenhaluisella luonteellaan.
En olisi uskonut kuinka paljon yhteenkuuluvuutta koira tuo perheeseen, lapsilla on mitä rapsuttaa, perheellä on lenkkikaveri ja iskältä saa aina vähän parempaa evästä.
Stella on osoittautunut myös hyväksi vahdiksi, jopa niin hyväksi, että Stella ei ymmärrä että vieraat saavat tulla ja olla, ja jopa liikkua meillä!
Paljon on opeteltavaa vielä, mutta niin ihana koira tämä Stella on.
Nyt jo lapset surevat,että jos lähdemme pienelle matkalle niin ei kai Stella luule, että hän joutuu eroon perheestään, kun sen vihdoin sai. Lohdutin lapsia, että opetetaan Stellaa pienissä määrin ja kyllä hän oppii luottamaan meihin.
Stellan myötä jo ennestään laaja piirini on laajentunut koirien omistajista. Ironista kyllä, koirien nimet tiedetään, mutta ei omistajien. Tuolla menee Sissi ja sen ´äiti`, tuolla menee formulakoirat (mäyräkoirat Kimi, Keke ja Valtteri 😊) ja niiden äiti, tuolla on Bumba ja Bumban iskä jne.
Nelijalkainen ystävämme on tuonut paljon valoa ja iloa, voin vain suositella!
Koiran kanssa voi rauhassa haistella ja tutustua ympräistöön, ihailla kiven koloja ja kaikkia luonnon ihmeitä. Lisäksi olen ajatellut, että nyt minulta löytyy hyvä vahti riippukeinuiluun metsässä, että ehkä uskallan jopa nukahtaa.