Uupumuksen juurisyitä pohdiskellessani olen alkanut ymmärtää yhden asian, joka yhdistää meitä uupuneita. Haluamme tehdä aina vähän paremmin ja ylittää asiakkaiden ja lähipiirin toiveet.
Töitä tehdessä pitää aina parantaa ja parantaa.
Asiakkaita palvellessa pitää aina ylittää asiakkaan odotukset. Normaali ei riitä, vaan pitää tehdä normaalia paremmin.
Tämä on yksi merkki ja altistava tekijä uupumiseen.
Jos yrität parantaa joka kerta, niin raja tulee joskus vastaan.
Omalla työuralla muistan, kun tein toimituksen asiakkaalle yhdessä päivässä. Jotta tämä on mahdollista, pitää todella monen asian loksahtaa kohdalleen. Vaaditaan monta puhelinsoittoa, että se on edes mahdollista. Ketjuun kuului kuitenkin myyjä- minä toimittaja, laitteen toimittaja, laitteen lähettäjä ja alihankintana tilattava asennus.
Tätä kun miettii, niin tein mahdottomasta mahdollisen ja se vaati isot ponnistukset, mutta onnistuin.
Onnistuin ja asiakas oli todella tyytyväinen.
Myöhemmin mietin, että tästä ei voi enää parantaa.
Koska tuotteen normaali toimitusaika oli neljä viikkoa ja pikatoimitus oli 1 viikko.
Tämä oli siis huippusuoritus.
Kun vaatii itseltään näitä huippusuorituksia kaikessa, niin se todella kuormittaa.
Myöhemmin olen ihmetellyt, miksi aina yritin ja ylitin. Koin, että mikäli joku ketjussa oli unohtanut jotakin (mikä on ihan inhimillistä, kun muuttuvia osia oli paljon) minun piti korjata tilanne. Koin olevani vastuussa siitä, että minun oli paikattava muiden unohdukset ja pyrittävä parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Usein pystyinkin ja siksi puoleeni käännyttiin paljon.
Juuri tuossa on se kuormittava ja loppuun palamiseen johtava tapa toimia.
Kun otat vastuuta ja onnistut, sinulle kaadetaan lisää. Järkevä vetää rajojaan ja vetoaa toimitusaikoihin, mutta mikäli olet liian kiltti ja haluat tehdä aina paremmin ja täyttää kaikkien toiveet ja vaatimukset, se alkaa kuormittaa ihan liikaa.
Lisäksi kun olet sellainen, joka kantaa harteillaan kaikkien läheisten surut ja murheet ja yrittää auttaa ja tukea. Tätä kun jatkuu pitkään, niin alkaa unohtaa kuka itse oikeasti on ja millainen itse on.
Minulle pahimmassa uupumisen tilassa pahin kysymys oli:
”Sari, kuinka sinä voit?”
En vaan päässyt sisään omaan tilaani ja tunteisiini ja purskahdin itkuun. En osannut vastata, kun ajattelin että nyt kysytään minun vointia. Nyt en voikaan auttaa ketään toista, tukea toista ja kuunnella toista.
Minun pitää oikeasti miettiä omaa vointiani.
En osannut, enkä pystynyt pitkiin aikoihin vastaamaan tuohon kysymykseen itkemättä.
Ihanat ympärillä olevat ihmiset jättivät asian siihen. Meni pitkä aika, että pystyin vastaamaan asiaan jotakin.
Ihminen, joka elää ja suorittaa aina muille, unohtaa itsensä.
Mitä minulle kuuluu?
Kuinka minä voin?
Yksi tärkeimpiä kysymyksiä on, miten minä voin ja kuinka kehoni voi?
Olen kuusi vuotta kulkenut kohti parempaa itse tuntemusta.
Matka on ollut todella avartava ja jatkuu edelleen.
Ihmettelen ihmisiä, jotka sairastuvat uupumukseen useamman kerran.
Kun on uupunut, niin jotakin pitää alkaa muuttamaan tai muuttumaan.
Samaan vanhaan palaaminen uuvuttaa uudelleen.
Kuinka minä voin ja kuinka kehoni voi juuri nyt?
Tämän kysymyksen äärelle kannattaa pysähtyä miettimään.
Muista myös kysyä kuinka läheisesi voivat?
Tämä tärkeä kysymys voi pelastaa monen päivän.
Välitetään ja huolehditaan toisistamme erityisesti näinä aikoina!
Viimeisimmät kommentit