Kuka meistä ei kaipaisi syliä?

Pienelle lapselle sylissä oleminen on itsestään selvää, kun omat pienet jalat eivät vielä kanna.

Ylipäätään lapsia on tärkeää pitää sylissä ja ottaa syliin aina kun he haluavat. Tällainen läheisyys ja sylissä oleminen antaa paljon voimaa sekä sylissä olijalle, että sylissä pitäjälle.

Läheisyydestä ja kosketuksesta tulee hyvä mieli ja kehossa alkaa stressihormonit vähenemään. Halaus ja kunnioittava kosketus on tärkeää ihan meille jokaiselle.

Uupunut ihminen tarvitsee halausta ja sitä, että joku sanoo, että kaikki on hyvin. Tai sen, että kaikesta selvitään pikkuhiljaa. Itku usein karkottaa läheiset, mutta todellisuudessa silloin tarvitsisi juuri tukea, halauksen ja vaikka vain kädestä pitäjän. Hetkessä eläminen on uupuneelle tärkeää ja se, että löytää pieniäkin ilon aiheita.

Uupumuksessa tyypillistä on, että on eletty vuosia seuraavaa hetkeä ja tekemistä ja läsnäolo ja oma minäkuva alkaa katoamaan.

Lapsuuden kodissani kuusi henkisen perheen lapsena, minulle oli vaikeinta muuttaa omaan asuntoon ja asua yksin.

Yhtäkkiä ympäriltä puuttui elämä ja äänet ja olin yksin itseni kanssa.

Jälkikäteen olen ymmärtänyt, että noihin aikoihin (olin vähän yli 20 vuotias) osui ensimmäinen masennuskauteni.

Olen kasvanut sosiaaliseksi, uskon että hyväksyntäni on tullut sosiaalisuuteni kautta. Olen lapsesta asti ollut se reipas tyttö, joka juttelee kaikille, kysyy kaikkien kuulumiset ja välittää läheisistään.

Tämä ominaisuus on oma voimavarani. Silloinkin kun olin täysin uupunut ja en pystynyt vastaamaan ahdistumatta kysymykseen omista kuulumisistani, jaksoin kaikesta huolimatta kuunnella ja tukea muita.

Vuosina uupumiseni jälkeen on alkanut oman minän etsintä. Millainen minä todellisuudessa olen ja vaadinko kaikesta huolimatta yksinoloa ja rauhaa itselleni.

Oivallus on, että tarvitsen omaa aikaa ja rauhaa. Itsensä voi hukata, kun elää liikaa muille. Sängyn pohjallakin ajatus on aina ollut muissa ja muiden jaksamisessa. Perheenäitinä en ole pystynyt lepäämään ja rauhoittumaan niin paljon kuin haluaisin ja olisi tarve.

Nykyisin kuitenkin osaan jo nukkua päiväunia, välillä on aikoja, että nukun monetkin päiväunet samana päivänä.

Luonto kertoo oman tilan ja jaksamisen. 

Luontoon ja metsään menemällä mieli rauhoittuu ja ajantaju katoaa. Kun keskittyy hetkeen ymmärtää myös oman jaksamisen ja tilan.

Metsän sylissä ihminen ymmärtää oman kuuluvuutensa luontoon ja luonto ei arvota eikä arvostele meitä. Siellä saa olla juuri sellainen kun sillä hetkellä on. Luonto ei moiti sitä, missä kunnossa on ja mikäli ei jaksa juuri yhtään mitään. 

Nykyajan some kulttuuri vie meitä aina vain kauemmas normaaleista asioista, joita elämäämme tarvitsemme.

Lopulta perusasiat ja elämän peruspilarit ovat melko yksinkertaisia.

Hyvin pitkälti samoja, miten Arja Koriseva laulussa sanoo:

Leipää, lämpöö ja lempee!

Ihania kesäpäiviä ihan jokaiselle!