Vertaistuesta puhutaan paljon, eikä turhaan.

Omalla uupumuksesta selviytymisen polullani vertaistuen merkitys on ollut valtava.

Jopa kaikkein tärkein tekijä toipumiseni polulla.

Usein koemme, että olemme yksin ongelmiemme kanssa.

Kun onnistumme ja saamme aikaan jotakin hyvää, niin siitä kerromme mielellämme ja jaamme saavutuksia ja onnistumisia.

Kun on vaikeaa ja umpikuja, niin silloin on vaikeaa avautua.

Olen ymmärtänyt, että moni meistä ei osaa ottaa vastaan vaikeita asioita ja käsitellä niitä.

Siksi moni uupunut ja erilaisten mielenterveyden haasteiden kanssa painivat jäävätkin yksin.

Mikäli osaa hakea apua, sitä toki löytyy ja on saatavilla.

Eniten suren niitä, jotka eivät enää jaksa edes hakea apua ja ovat jääneet yksin olonsa kanssa.

Kun rohkenee nostaa vaikeita asioita puheeksi ja keskusteluun, niin alku ihmettelyn jälkeen usein muilla on samankaltaisia kokemuksia. Näen juuri nämä keskustelun avaukset tärkeinä ja rohkeina tekoina. Kun keskusteluun nostetaan vaikeita asioita, niin niistä tulee myös sallittuja puheenaiheita.

Elämähän ei voi olla aina pelkkää iloa ja onnistumisia.

Lapsille pitää jo pienestä opettaa, että kaikkea ei voi saada ja pettymykset ja haasteet kuuluvat myös elämään. Niihin ei saa jäädä vain kiinni. 

Mikäli jää liiaksi murehtimaan ja vellomaan negatiivisuuteen se aiheuttaa masennusta.

Vertaistuki ja se, että asioista ja tunteista uskalletaan puhua ääneen auttaa ihan jokaista meistä.

Et ole yksin ongelmiesi kanssa.

Kokemusasiantuntijaksi kouluttautuminen oli kohdallani juuri sitä. Olen halunnut tuoda avoimuutta näihin mielen haasteisiin ja ihmisen riittämättömyyden tunteisiin.

Ja ihan omilla kasvoillani. Moni aina miettii, että eihän Sari voi olla masentunut ja uupunut, kun jaksaa aina kuunnella ja auttaa muita!

ONGELMA onkin juuri siinä. 

Kun autat ja tuet aina muita ja ratkaiset muiden ongelmia, unohdat KUKA JA MILLAINEN ITSE OLET? 

Tämä oman itsen tuntemattomuus alkaa tulla ulos ahdistusoireina, jännityksenä ja erilaisina fyysisinä oireina (paljon sairasteluita, paljon kummallisia kolotuksia…)

Mikäli ihminen ei enää tiedä kuka on, mistä tykkää ja elää vain muiden toiveiden mukaan ja hakee hyväksyntää, niin silloin pitäisi havahtua.

Pitää löytää sitä armollisuutta itseään kohtaan, palata lapsuuden haaveisiin ja pyrkiä elämään omien arvojen mukaista elämää.

Matka eksymisestä löytämiseen on pitkä.

Kuusi vuotta olen käynyt tätä matkaa ja vieläkään en ole perillä.

Paljon olen ymmärtänyt ja paljon on vielä opittavaa, että osaa hidastaa kun alkaa meno taas olemaan kovaa.

Siihen vertaiset ovat myös parhaita, voidaan yhdessä miettiä, mikä meitä kuormittaa, mikä siihen on ratkaisu ja mihin suutaan kannattaa mennä.

Oma suunta on tällä hetkellä kokemusasiantuntijuus ja olen myös tuleva Metsämieli vetäjä.

Luonto on uskomaton ja luonto antaa meille paljon, eikä vaadi meiltä mitään.

Siellä voimme olla juuri sellaisina kuin sinä päivänä on meille paras.

Ihan parasta on luontokokemus yhdessä vertaisten kanssa ja yhdessä niiden kanssa, jotka ovat havahtuneet ennaltaehkäisyn merkitykseen.

Edes korona ei pysty estämään yhteisiä luontokokemuksia!

Iloa ja valonpilkahduksia myös tähän päivään.